Sunday 17 January 2021

Löytöretkelle Jeesuksen kanssa

 ”Yksi eurooppalaisen uuspakanan evankelioimisen vaikeuksista on se, ettei tämä ole koskaan tullut edes ajatelleeksi mahdollisuutta, että Kristus olisi totta!” (Kalevi Lehtinen)

Joskus keskustellaan siitä, "millainen minun jumalani on" tai "millaiseen Jeesukseen minä uskon". Helposti keskustelu menee siihen, että jokainen rakentaa kuin legopalikoista oman (itsensä näköisen) jumalan, joka kertoo, että kaikki on hyvin.
Tällaisella "jeesuksella" ei ole välttämättä Raamatun ilmoittaman historiallisen Jeesuksen kanssa mitään tekemistä. Tämä "Jeesus" on samassa sarjassa menninkäisen ja punahilkkojen kanssa.

MUTTA!

Entä jos Raamatussa ilmoitettu historiassa elänyt ristiinnaulittu, ylösnoussut, taivaaseen astunut ja kerran takaisin tuleva, tuomiopäivänä ihmiset taivaaseen ja helvettiin jakava Jeesus onkin TOTTA. Jos hän onkin SE AINOA, jonka yhteydessä löydän pelastuksen ja elämän tarkoituksen.

EHKÄ SITTENKIN TOTTA?

Kristinusko ei ole pohjimmiltaan joidenkin uskonnollisten tapojen toteuttamista vaan suhdetta Jeesukseen. Kyse ei ole vain suhteesta vaan myös herraudesta. Jeesus on Herra, jota seuraan hänen asettamin ehdoin.
Koska kyseessä on elävä kaikkien herrojen Herra, kannattaa pysähtyä pohtimaan, onko Raamatun väitteet hänestä totta. Ja onko mahdollisesti totta niiden miljoonien ihmisten kertomukset, jotka todistavat hänen muuttavasta voimastaan.

LÖYTÖRETKELLE!

Ota riski ja lähde rohkeasti löytöretkelle, joka voi muuttaa elämäsi nyt, ja päämääräsi ikuisuudessa.
Jos Raamatun ilmoittama Jeesus on TOTTA, kyseessä on elämäsi tärkein asia.
Sano: Jeesus, jos sinä olet todella ihmiseksi syntynyt Jumala, ainoa pelastaja, kaikkivaltias herrain Herra, haluan oppia tuntemaan sinut! Johdata minut totuuteen! Poista se, mikä estää minua tuntemasta sinua. Anna syntini anteeksi. Haluan tutustua sinuun paremmin. Aamen.
Hyvää matkaa! Ota matkaoppaaksi Uuden testamentin evankeliumit, jotka kertovat Jeesuksesta (löytyy ehkä kotoasi, ja ihan varmasti netistä).

No comments:

Post a Comment