Wednesday 20 January 2021

Tuomarien kirjasta

Kannattaa lukea Vanhan testamentin Tuomarien kirja. Luin sen juuri. Se on kuvaus noin 300 vuoden ajalta Joosuasta Samueliin.

Kirjan kertoo, että Jumala toteuttaa pelastussuunnitelmaansa yhteiskunnallisten, poliittisten ja ihmisen henkilökohtaisten ongelmien keskellä. Israelin kansa ryhtyi jatkuvasti palvelemaan ympäröivien kansojen epäjumalia, eikä Jumalan sana ei ollut arvossa. Jumala osoitti vihansa lähettämällä ulkoisia vaikeuksia, joka oli joutuminen naapurikansojen valtaan. Kun kansa ahdistuksessaan huusi Jumalalta apua, Jumala lähetti vapauttajan (tuomarin). Ja näin tuli hetkeksi parempi aika, kunnes vapaudessa kansa unohti Jumalan, ja alkoi suosia muita jumalia. Kierre alkoi alusta.
Tuomarit olivat varsin kummallista väkeä. Monet ovat silmissämme syntisiä ja öykkäreitä, joilla ei olisi pääsyä papin virkoihimme. Jumala valitsi heitä tehtäviinsä vapauttaakseen Israelin vihollisistaan ja toteuttaakseen Israelin kautta tulevaa koko maailmaa koskevaa pelastusta. On tuomarien joukossa myös meille esimerkillisyyttä. Yksi piirre on vahva: Jumala valitsi käyttöönsä henkilöitä, joilla näytti olevan (ainakin jonkinlaisia) vaikeuksia elämässään.
Israel eli vihollisvaltioiden puristuksessa. Vihollisten sota-aseet eivät tehneet syvintä vahinkoa, vaan heidän uskontonsa, johon israelilaiset mieltyivät. Synti - niistä se suurin eli Jumalan ja hänen tahtonsa unohtaminen, ja toisten jumalien palvelu - johti Jumalan omaisuuskansan ongelmiin.
Kyllä kristitynkin pitää valvoa nykyaikana. Ihmisluonto on sama, meissä on sisäänrakennettu taipumus luopua Jumalasta ja etsiä apua, iloa ja tarkoitusta muualta. Tarvitsemme avuksemme Raamattua, ja niitä ihmisiä, jotka ohjaavat meitä Jumalan tahdon tuntemiseen.
Luopumus asuu omassa sydämessämme, siksi tulee tietoisesti rukoilla, olla kristittyjen yhteydessä ja lukea Raamattua.

No comments:

Post a Comment